maanantai 19. huhtikuuta 2010

Harhaanjohtava subjektiivisuus

Subjektiivisuuden käsite tarkoittaa ihmisen sisäsyntyistä puolueellisuutta, omakohtaisista tulkinnoista tai käsityksistä johtuvaa näkemystä. Subjektiivisuus, jokaisen ihmisen todellisesti henkilökohtainen asia, onkin usein se, mikä johtaa meitä harhaan pohjimmaisten kysymysten äärellä.

Henkilökohtaisen näkemykseni mukaan jokainen ihminen on lähtökohtaisesti puolueellinen. Ei välttämättä tarkoituksellisesti, mutta tiedostamattaan, aina ja joka tilanteessa. Asia ei ole väärin vaan täysin luonnollista - luonnottomampaa olisi, jos kokemamme ja näkemämme ei muokkaisi meistä omanlaisiaan, ajattelevia ja näkeviä olentoja. Jokaiseen tilanteeseen eri ihmiset lähestyvät eri tilanteista: biologinen rakenne, kasvatus, elämän aikana nähdyt ja tavatut ihmiset ja tapahtumat luovat meistä yksilöitä joiden maailmankuva on hyvin erilainen.

Jotta maailmaa, etenkin syvimpiä kysymyksiä, voisi todella ymmärtää, tarvittaisiin puhdasta objektiivisuutta. Puhtaan, täydellisen objektiivisuuden etsiminen on kuitenkin kuin absoluuttiseen nollapisteeseen pyrkimistä: on mahdollista päästä hyvin lähelle, muttei koskaan aivan perille.

Otetaan esimerkki. Hyvin konkreettinen tilanne, arvostettujen ajattelijoiden keskustelu moraalista. Näitä älykköjä on treenattu kriittiseen ajatteluun, loogiseen päättelyyn ja oman näkemyksen erottamiseen ainoasta oikeasta vastauksesta aina lapsesta saakka. Objektiivisuutta he eivät silti saavuta - keskustelun kuluessa jonkun hiustyyli, äänen sävy, tapa istua tai hengittää voi ärsyttää tiedostamattomasti. Tämä tiedostamaton vaikuttaa jatkossa muodostettuun ja ymmärrettyyn kuvaan myös henkilön - subjektiivisista - näkemyksistä ja teorioista.

Objektiivisuuteen pyrkiminen on silti ihailtavaa ja tavoiteltavaa. Tässä tapauksessa itse matka on perille pääsyä tärkeämpää.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Opetellaan, opetellaan

Sanotaan, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Ehkä bloggaamaan oppii bloggaamalla.

Ajatus kurssiarvosanan määräytymisestä enimmäkseen netissä olevan hengentuotoksen perusteella sekä ihastuttaa että kauhistuttaa. Selkein plussa on tietenkin vapaapäivä koeviikolla, mutta se, että asioita pitäisi pohtia itse vastaamatta sen kummemmin selkeisiin kysymyksiin, tuntuu vieraalta. Asiaa hankaloittaa tietysti myös elämänkatsomustieto oppiaineena, oikeita vastauksia ei liiemmin ole vaan kaikki on pureskeltava itse.

Mutta yritetään. Kunhan kurssi pääsee kunnolla käyntiin, yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa blogia edes siedettävällä aktiivisuudella ja saada aikaiseksi jotain asiallistakin. Tavoite on hieno, katsotaan miltä tilanne vaikuttaa muutamien viikkojen kuluttua.

Henkilökohtainen profiilini tietäjänä

  • Kuinka vanha olet? Kuinka ikäsi mahdollisesti vaikuttaa siihen, mitä tiedät ja asenteeseesi tietämiseen?
Olen syntynyt 14.02.1992, eli juuri täyttänyt 18 vuotta. Nuoren ikäni takia tietämiseni ja ajatteluni on vielä kehittymätöntä, mutta halu oppia uutta ja ymmärtää on suuri.

  • Mikä on äidinkielesi? Mitä muita kieliä osaat? Kuinka osaamasi kielet mahdollisesti vaikuttavat tietämiseesi?
Äidinkieleni on suomi. Puhun kiitettävää englantia, kohtalaista ruotsia ja osaan auttavasti jonkin verran venäjää. Kieli vaikuttaa aina ajatteluun - niin kielen rakenteet kuin sanavarasto kuvastavat kulttuuria ainutlaatuisella tavalla ja suomen puhujana niin ajattelen, uneksin kuin luon suomeksi.
  • Kumpaa sukupuolta olet? Vaikuttaako sukupuolesi maailmankuvaasi ja koulutusta ja tietoa koskeviin odotuksiisi?
Olen nainen. Sukupuoli vaikuttaa maailmankuvaan niin fyysisellä kuin psyykkisellä tasollakin. Hormonit hyrräävät ja ymmärtämykseni itsestäni ja maailmastani kuvastaa sitä, että olen nainen.
  • Olet maalainen vai kaupunkilainen? Kuinka tämä mahdollisesti vaikuttaa mitä olet oppinut ja mitä tiedät?
Olen sekä että. Rakastan molempia. Kaupungin vilskeestä maaseudun rauhaan. Suomi tosin on siitä mainio maa, että kaupungin ja maaseudun raja on usein häilyväinen. Omasta rauhasta ja luonnosta voi usein nauttia keskellä kaupunkiakin. Molempien ympäristöjen ymmärtäminen on auttanut minua ymmärtämään useampia ilmiöitä ja ihmisiä ja sitä kautta tietämään ;)
  • Mikä on ”hengellinen” maailmankatsomuksesi? Kuinka se, että uskot jonkun uskonnon mukaisesti tai et usko, mahdollisesti vaikuttaa tietämiseesi?
En usko mihinkään, ainakaan klassisesti luokiteltavalla tavalla. En kristinuskoon, islamiin, buddhalaisuuteen, enkä varsinaisesti olen ateistikaan. Jokainen saa uskoa mihin haluaa, jos minun täytyisi määritellä, voisin ehkä sanoa uskovani tieteeseen. Ajatteluun. Loogiseen päättelyyn. Hauskuuteen ja elämästä nauttimiseen. Ehkä hyödyllisintä olisi uskoa itseensä.
  • Mitkä muut taustatekijät mahdollisesti vaikuttavat sinuun?
Perhetaustani, ystäväni, harrastukseni, kaikki mitä koen ja näen vaikuttaa siihen mitä olen ja ajattelen, eikös se ole päivänselvää?