Subjektiivisuuden käsite tarkoittaa ihmisen sisäsyntyistä puolueellisuutta, omakohtaisista tulkinnoista tai käsityksistä johtuvaa näkemystä. Subjektiivisuus, jokaisen ihmisen todellisesti henkilökohtainen asia, onkin usein se, mikä johtaa meitä harhaan pohjimmaisten kysymysten äärellä.
Henkilökohtaisen näkemykseni mukaan jokainen ihminen on lähtökohtaisesti puolueellinen. Ei välttämättä tarkoituksellisesti, mutta tiedostamattaan, aina ja joka tilanteessa. Asia ei ole väärin vaan täysin luonnollista - luonnottomampaa olisi, jos kokemamme ja näkemämme ei muokkaisi meistä omanlaisiaan, ajattelevia ja näkeviä olentoja. Jokaiseen tilanteeseen eri ihmiset lähestyvät eri tilanteista: biologinen rakenne, kasvatus, elämän aikana nähdyt ja tavatut ihmiset ja tapahtumat luovat meistä yksilöitä joiden maailmankuva on hyvin erilainen.
Jotta maailmaa, etenkin syvimpiä kysymyksiä, voisi todella ymmärtää, tarvittaisiin puhdasta objektiivisuutta. Puhtaan, täydellisen objektiivisuuden etsiminen on kuitenkin kuin absoluuttiseen nollapisteeseen pyrkimistä: on mahdollista päästä hyvin lähelle, muttei koskaan aivan perille.
Otetaan esimerkki. Hyvin konkreettinen tilanne, arvostettujen ajattelijoiden keskustelu moraalista. Näitä älykköjä on treenattu kriittiseen ajatteluun, loogiseen päättelyyn ja oman näkemyksen erottamiseen ainoasta oikeasta vastauksesta aina lapsesta saakka. Objektiivisuutta he eivät silti saavuta - keskustelun kuluessa jonkun hiustyyli, äänen sävy, tapa istua tai hengittää voi ärsyttää tiedostamattomasti. Tämä tiedostamaton vaikuttaa jatkossa muodostettuun ja ymmärrettyyn kuvaan myös henkilön - subjektiivisista - näkemyksistä ja teorioista.
Objektiivisuuteen pyrkiminen on silti ihailtavaa ja tavoiteltavaa. Tässä tapauksessa itse matka on perille pääsyä tärkeämpää.
Henkilökohtaisen näkemykseni mukaan jokainen ihminen on lähtökohtaisesti puolueellinen. Ei välttämättä tarkoituksellisesti, mutta tiedostamattaan, aina ja joka tilanteessa. Asia ei ole väärin vaan täysin luonnollista - luonnottomampaa olisi, jos kokemamme ja näkemämme ei muokkaisi meistä omanlaisiaan, ajattelevia ja näkeviä olentoja. Jokaiseen tilanteeseen eri ihmiset lähestyvät eri tilanteista: biologinen rakenne, kasvatus, elämän aikana nähdyt ja tavatut ihmiset ja tapahtumat luovat meistä yksilöitä joiden maailmankuva on hyvin erilainen.
Jotta maailmaa, etenkin syvimpiä kysymyksiä, voisi todella ymmärtää, tarvittaisiin puhdasta objektiivisuutta. Puhtaan, täydellisen objektiivisuuden etsiminen on kuitenkin kuin absoluuttiseen nollapisteeseen pyrkimistä: on mahdollista päästä hyvin lähelle, muttei koskaan aivan perille.
Otetaan esimerkki. Hyvin konkreettinen tilanne, arvostettujen ajattelijoiden keskustelu moraalista. Näitä älykköjä on treenattu kriittiseen ajatteluun, loogiseen päättelyyn ja oman näkemyksen erottamiseen ainoasta oikeasta vastauksesta aina lapsesta saakka. Objektiivisuutta he eivät silti saavuta - keskustelun kuluessa jonkun hiustyyli, äänen sävy, tapa istua tai hengittää voi ärsyttää tiedostamattomasti. Tämä tiedostamaton vaikuttaa jatkossa muodostettuun ja ymmärrettyyn kuvaan myös henkilön - subjektiivisista - näkemyksistä ja teorioista.
Objektiivisuuteen pyrkiminen on silti ihailtavaa ja tavoiteltavaa. Tässä tapauksessa itse matka on perille pääsyä tärkeämpää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti