Ihmisiä tuntuu olevan kahdenlaisia. Ensiksikin on "mitä jos" -teoreetikkoja, jotka jaksavat keskustella loputtomiin hyvän ja pahan olemuksesta ynnä muista monimutkaisista ja vaikeista oikeaa vastausta vailla olevista asioista. Toisekseen löytyy analyyttisiä, viiltävän loogisia luonnontiedeihmisiä, jotka uskovat numeroihin, järkiperäisyyteen ja oikeisiin vastauksiin.
Jaottelu on tietenkin karikatyyrinen ja karkea, mutta jälkimmäiseen ryhmään enemmän samaistuvana joskus kummaksuttaa. Vaikeisiin "mikä on elämän tarkoitus" -kysymyksiin etsitään vastausta, jota ei kuitenkaan haluta löytää. Miksikö? Sitten ei voisi enää kysyä "mitä jos". Keskustelu tyrehtyisi. Mielenkiinto hupenisi. Olisi vain lisää ulkoa opeteltavaa lukion oppimäärään.
Luonnontieteissä edellämainitun kaltaiset ongelmat saattavat pikaisesti ajateltuna tuntua kaukaisilta. Jo lukion pitkä (kenties lyhytkin) oppimäärä kuitenkin riittää näyttämään, ettei kaikkeen esimerkiksi matematiikallakaan ole vastauksia tai ratkaisuja. Palava halu tutkia lisää on kuitenkin johtanut monissa asioissa siihen, että ne on kylmästi sovittu jonkin loogisen päätelmän perusteella.
Otetaan esimerkiksi kertoma. Se tarkoittaa seuraavaa: "Positiivisen kokonaisluvun n kertoma on n:n ja kaikkien n:ää pienempien positiivisten kokonaislukujen tulo." Eli käytännössä 5:n kertoma 5! on 5x4x3x2x1 = 120. Toisaalta on myös määritelty, että nollan kertoma 0! = 1. Miksi? Koska se on sovittu niin. Muuten monia laskuja ei olisi mahdollista laskea. (Tähän voi tietenkin Tilun kolmannen kerroksen pohjoisimman siiven henkilökunnalta pyytää parempaa selitystä...)
Punaisen langan säilyttämiseksi tiivistetään siis vain, että joskus filosofit ja muut mietteliäät ihmiset tuntuvat tekevän mietinnöistään kovin vaikeita. Sopimalla nekin asiat ratkeaisivat. Tylsää, ehkä, väärin, kuka tietää, mutta sovitaanhan tässä maailmassa kaikki muukin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti